Tuomentaimi

Nyt ollan jo hyvin lähellä pentusuunnitelmia ja niiden toteutumista. Ehkä voisin vielä malttaa pari viikkoa, kun Tuomi käy 14.11. silmä-, polvi- ja sydäntarkissa. Samoin Manu käy vielä silmätarkastuksessa, ja jos näistä selvitään puhtain paperein, niin sittenhän se on enää vai tammikuun juoksun odottelua. Näitä viimeisiä etappeja odotellessa postailenkin vähän Tuomista.

Tuomin kanssa käytiin huhtikuun lopulla MH-luonnekuvauksessa. Halusin jotain ulkopuolista kokemusta luonteesta. MH:ssa en ole koiria aikaisemmin käyttänytkään, joten sinänsä myös kiva aina kokeilla jotain uutta. En oikein osaa kertoa, miten se meni, kun ei tosiaan ole vertailupohjaa. Tuomi oli kuitenkin reipas, ei kuormittunut, uskoo että kummituksia on olemassa, mutta palautuu asioista kokonaan. Se on myös itsenäinen siinä mielessä, että omaan tahtiin kävi tutustumassa outoihin juttuihin, eikä siinä tarvitse minun tukea. Ja sillä on kyllä vahtiviettiä, mikä kyllä näissä hyvin myös näkyi. Laukauksiin ei tullut mitään varsinaista reaktiota, joka on tärkeä tieto. Alla video (osin nopeutettuna). 

MH:n jälkeen käytiin ensimmäisessä virallisessa näyttelyssä, josta kotiin viemisinä erittäin hyvä, EH. 

Kuva: Outi Uusitalo

Lokakuuussa ollaankin puuhattu kaikenlaista jännää. Ensin käytiin Etelä-Suomen shelttien paimennustaipumustestissä Tuulentuvan tilalla. Taipumustesti läpäistiin kyllä. Ollaan kahtena talvena käyty myös Lapissa paimentamassa poroja, ja kerran kasvattipävillä lampaita, joten ihan yllätyksenä taipumus ei tullut. 

Seuraavana viikonloppuna olikin vuorossa virallisten agilitykisojen korkkaus. Ensimmäinen rata vähän ihmeteltiin kisameininkiä ja toisella otettiinkin sitten kisakirjaan täytettä nollan muodossa. Loppuvuodelle onkin muutamia kisoja suunnitteilla, olihan se taas niin kivaa kisata ykkösissä.

 

Epävirallisissa rallytoko-kisoissa käytiin kotimaneesilla ottamassa kenraalit ennen ensi viikonloppuna olevaa virallista rallydebyyttiä.

 

Treenaamme myös hiljalleen TOKOa sekä noseworkia, mutta näissä viralliset startit jäävät sitten mahdollisten pentujen jälkeiseen aikaan. Noseworkissa en koe tarvetta kiirehtiä kisaamaan: mitä enemmän erilaisia etsintöjä, sitä isompi pakki ratkoa pulmia. Ja lisäksi olen ajatellut, että Tuomi alkaa kisata sitten, kun Taiko siirtyy aina jossakin koemuodossa kakkoluokkaan (kun kahdella koiralla ei toki voi kisata samassa kokeessa). 

Millainen Tuomi on sitten arjessa koirana. Se on (nykyään) melko kiltti (se oli melkoinen jyrsijä nuorempana). Tuomi elää tällä hetkellä kolmen koiran laumassa Muste-mummon ja Taiko-enon kanssa. Se on helppo laumakoira. Vieraiden narttujen kanssa se itseasiassa tulee yleensä tosi hyvin juttuun, mutta sillä on puolen minuutin alkuärinä jostain epävarmuudesta johtuen, ja jos tämän osaa ohittaa, ei esteitä ole yhteismenoille. Lisäksi Tuomi on yleensä hyvin leikkisä muiden kanssa. Tuomia voi pitää irti, mutta sillä on saalisviettiä eli nenän edestä lähtevät eläimet kiinnostaisivat, riistaa se ei etsi. Tuomi on kotona yleensä siellä missä ihmiset, eikä sitä(kään) kummastuta tai hermostuta mitenkään meidän ruuhka-arjen sirkus, joka ajoittain äityy melkoiseksi menoksi.. Koirilla on aina mahdollisuus hakeutua rauhalliseen paikkaan, mutta yleensä ne ovat siellä missä tapahtuu. Tuomi onkin 8-vuotiaan tyttäreni koira ensisijaisesti. Vieraista ihmisistä Tuomi ei ole liiemmin kiinnostunut, ne ei oikein herätä siinä mitään suurempia tunteita. Tutut saavat puolestaan lämpimän vastaanoton. Tuomi on meidän laumassa saanut vahtikoiran roolin, mikä näkyy, tai kuuluu, pihaan tulevien tai ovesta sisään tulevien haukkumisena tai yllättävien hahmojen ilmoittamisena lenkillä. Muuten Tuomi onkin hiljainen. Tätä roolia ei meillä ole kukaan oikein hoitanutkaan sitten Taimin poismenon jälkeen. Tuomia on helppo käsitellä ja hoitaa, toki se on siihen myös koulutettu pienestä saakka, kuten kaiki kkoirat pitäisikin. Hieman pehmeä se myös on, mutta ei ehkä niinkään ohjaajapehmeä. Tuomi matkustelee ongelmitta, sillä ei ole ollut eroahdistusta ja sillä on ihan rautainen vatsa! 

Kaiken kaikkiaan: Tuomi on ihan tavallinen porokoiratyttönen, sellainen kuin omani ovat aina olleet: tykkäävät työskennellä ihmisen kanssa, pärjäävät missä vaan, ovat nuorena villejä ja vauhdikkaita, mutta kuitenkin kilttejä ja koulutettavia. Mitään maailman vahvinta sankaria ei ole tarjolla, vaan mukautuvaista ja sopeutuvaista koiraa, joka on arjessa kohtuu helppo. kohtuu siksi, että oikeasti toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät heti alusta asti alkaa kouluttaa koiraa ryhmäkursseilla, kysellä ohjeita ja neuvoja ja toteuttaa niitä. Apua ja koulutusvinkkejä minullaon aina tarjota, mutta työhön on vain itse rhkeasti tartuttava. 

Kuva: www.tiiatahvanainen.com