.. ja valoa tuli

Eilen paistoi aurinko. Lisäksi hiffasimme, että kameramme toimii. Se on kaksi vuotta ollut "epäkunnossa", kunnes tuli mieleen, että sen muistikortti ehkä vain vaati vähän buuttaamista. Ja niin he saivat kameransa takaisin. En ole koko pokkarista liiemmin välittänyt, mutta nyt se tuntuu luksukselta puhelinkameran jälkeen... 

Tässä se nyt on: röllyskä, korvat ei. No, eihän se näytä jotakin lapinporokoiraa kummemmalta. Omaan silmään se on mahainen. Vaikka ei kuviin sitä koskaan saa tallennettua samalla tavalla, paitsi ehkä ihan lopussa.

Pentuna Surin työnimi oli pienriista. Nyt se on paksuriista. Itseasiassa se on puupimaisteri. Taimi vastaavassa tilassa oli pentutankkeri. :D

Ajattelin käyttää tätä pentublogia myös avaamaan vähän ajatuksiani koirista ja niiden pidosta. Ehkä pentua odottavat malttavat lukea tätä paremman odotellessa. Kyllä niitä pentujuttuja sitten aikanaan tulee. Minulta lähtee pentujen mukaan "käyttöopas", johon olen yrittänyt koota omia ohjelankojani koirien kanssa pelaamiselle. Niitä ohjeita ja asioita, joiden kanssa olen pärjännyt. Mutta kaikkea ei voi kirjoittaa, eikä kaikkea voi oppia lukemalla. Minusta yhdistelmä tietopohja + kokeileminen sekä koiran lukutaidon kehittäminen tekemällä ja kokeilemalla, yrittämällä päästä haluttuun päämäärään tuottaa koiran, joka toimii omistajan toivomalla tavalla. Loppujen lopuksi en tiedä, kuinka paljon ohjeita luetaan, kun se ihana pallero on kotiin saapunut, siksi yritän jo vähän tässä herätellä ajatuksia.

Suosittelen ensikertalaisia hakeutumaan hyvään koirakouluun, jossa käydä pennusta saakka koiran kanssa. Siellä on muita koiria ja häiriöharjoitusta saa alusta asti, vielä kun koiran kanssa oleminen on aika helppoa. Jo koiria omistava tai kokenut harrastaja ehkä osaa jo hakeutua tilanteisiin, joissa voi opettaa pennulle tärkeitä taitoja, tai koiran voi ottaa mukaan treenihallille vanhemman koiran treeneihin ja kisareissuille.

Nyt ei ollut tarkoitus kuitenkaan puhua (vielä) koulutuksesta, vaan liikunnasta. Kotisivuilla ja tämänkin pentueen ilmoituksessa toivon koteja, joissa liikutaan paljon ja halutaan se koira mukaan tähän ulkoiluun. Jos ei tykkää käydä lenkeillä, jos ei tykkää lähteä tarpomaan metsään jopa päivittäin, en suosittele pentua meiltä. Varmaan löytyy rotuja, jotka pärjäävät ilmankin, mutta itselleni koiranpitoon kuuluu ulkoilusta ja liikunnasta huolehtiminen. Minulla toki itsellänikin on muuta elämää, mutta koirat myös tarjoavat ihmiselle sen päivittäisen liikunnan, joka johtaa parempaan terveyteen. Puhumattakaan niistä metsien eduista niin ihmis- kuin koirien mielelle. Kun ottaa koiran, sitoutuu tähän. Koiraa ei ole pakko hankkia. Mutta vapaana ulkoilu vaatii myös hallintaa. Toisaalta mahdollinen riistavietti aiheuttaa haasteita.

Pentua on helppo kuljettaa vapaana. Pentu ei lähde minnekään (paitsi ehkä säikähtäessään). Kyllä ne seuraavat ihmistä ja tulevat mukana. Tätä pitää hyödyntää. Mukana kulkee aina makupaloja. Jos koira on susiahne, oma nappula riittää. Jos se ei riitä, otetaan lihapullaa, nakkia tai mitä tahansa, mikä meinaa viedä sormet mukanaan. Aina, kun pentu huomaa jääneensä jälkeen ja juoksee omistajan kiinni, sitä kehutaan ja paijataan perusteellisesti ja palkitaan mieluiten sillä makupalallakin. Jos pentu lähtee eri suuntaan, lähdetään itse eri suuntaan, ja taas pennun kiirehtiessä luokse se palkitaan. Tähän luokse tulemiseen aletaan yhdistää sanaa tai sanotaan vain koiran nimi / vislataan tms. 

Koiranpentu saa liikkua paljon. Itse olen pentujen kanssa liikkunut alusta asti ihan tunninkin lenkkiä. Pentu kulkee vapaana, tutkailee maastoa, taiteilee erilaisilla pinnoilla, harjoittaa tasapainoa ja kehittää lihaksistoaan. Se menee vapaana ja määrää itse tahdin ja liikuntamuodon - ihminen määrää suunnan. Jos pentu väsyy, sitä voi kantaa. Mutta aika pian ne jaksavat. Kun asuimme kaupungissa, Arvin ja Taimin ollessa pentuja, oli taajamametsää suoraan talon vieressä. Se riitti johonkin saakka, sitten alettiin mennä autolla laajemmille metsämaille samalla kuin taajamametsiä myös hyödynnettiin. Surin ollessa pentu asutiin tässä maalla. Kun olin omasta synnytyksestäni toipunut, Surin ollessa 10-viikkoinen aloimme kulkea tuota meidän "peruskolmosta". Aluksi Suri oli yksin hiffatakseen luoksetulon alkeet, sitten otin myö Taimin ja lopulta koko lauman mukaan. Siinä missä aikuiset koirat menivät lenkkiä pääasiassa suht rauhakseen, oli pennulla mahdollisuus juosta ojanpohjia, kyntöpeltoa, nuuskia, hyppiä, spurttailla ja treenata luoksetuloa. Ja tämän option se käytti hyvin. Vasta lähempänä kolmea vuotta Suri on alkanut kulkea pääasiassa tietä pitkin kuten muut (vaikka siis vaihdellen kaikki liikkuvat ja leikkivät). Vaikka liikunta on tällä tavalla vapaata, se ei ole holtitonta, vaan tähtää yhteyden syntymiseen koiran ja omistajan välillä. Omistaja luottaa itseensä ja tietää koiran tulevan mukana, ja kun omistaja on reilu ja kiinnostava, koira haluaa seuratakin. Kiinnostavuus liittyy taas haasteiden tarjoamiseen; harrastuksiin siinä mielessä, että omistaja tarjoaa koiralle mielenkiintoista puuhaa ja mahdollisuuden saada haluamiaan palkkioita tai toimintaa, jolloin omistajan arvo on koiralle suurempi. Vaikka meillä ei ole kriteerinä uudelle kodille harrastukset, koiran opettaminen ja tarvittavan aktiviteetin (ja virikkeiden, koiramaisen puuhan, nenänkäytön, lajinmukaisen käyttäytymisen huomioimisen) tarjoaminen lienee välttämätönä monille yksilöille, jotta ne olisivat miellyttäviä seuralaisia. Jos ei ole siitäkään kiinnostunut, koiraa ei meiltä varmasti haluakaan.

Mikä on sopiva liikuntamäärä? Sitähän ei voi sanoa kilometreissä tai tunneissa, sen näkee koirasta. Meillä käytännössä minun mielestäni meille sopiva määrä on aika lailla vakioitunut. Se näyttää tyydyttävän koiria, mutta aina kun mahdollista, niin lenkillä ei tietenkään ole ylärajaa. Pyrkimys on päivittäin mennä tuo 3 km lenkki vapaana jolkotellen joko minun tahtiini tai sitten saatetaan mennä lapsien tahtiin, eli kesto on 30 min - 2 tuntia. :D Siinä koirat saavat aika rauhakseen mennä, nuuskia naapurinkoirien terveiset, tsekata, mikä tuoreimman jäljen tänään jätti, myyrästää hieman, leikkiä, jäljestää papanoita.. Joskus harvakseltaan juostaan riistan perässä, kun se lähtee nenän edestä. Aina kun voin ennakoida, käytän tilanteen hyödyksi ja kiellän koiria. Toinen päivän lenkki täytyy olla sitten taas hieman haastavampi. Nyt talvella se on saattanut olla vain sama lenkki, mutta potkukelkalla vauhditettuna niin, että koirat menevät reipasta ravia tai usein osaksi laukkaavatkin. Koska kelkkakausi on lyhyt, niin muutoin toinen lenkki on joku noin tunnin mittainen, johon sisältyy umpihankea / umpimetsää tai kaverikoirien kanssa juoksemista, jolloin tahti on aina kovempi kuin normaalisti, ja samalla saa vaihtelua normaaliin. Keväällä ja syksyllä voidaan pyöräillä, kun ilma on vielä sopivan viileä ja tie on pyöräilyyn hyvä (nyt ei enää pääse kelkalla, mutta loskainen ja osin jäinen tie ei houkuta pyöräilemään / juoksemaan). Samoin keväästä syksyyn lenkki voidaan tehdä omistaja juosten, kuten taas olisi pian tarkoitus aloittaa. Meillä näissä koirat menevät vapaana, mutta fleksi on mukana tiettyihin vähän enemmä liikennöityihin kohtiin. 

Aina ei tietenkään kerkeä ihan omaan tavoitteeseen nähden. Kun tämä on kuitenkin yleisin vakio, ei yksittäiset päivät tai viikot vähemmällä liikunnalla hetkeuta koiria juurikaan käytöksen suhteen. Toki silloin yritetään miettiä, miten muuten koirien touhutarvetta voidaan ottaa huomioon. Lasten kanssa on ollut erilaisia vaiheita, jolloin toista lenkkiä on ollut vaikeampi saada ohjelmaan, mutta silloin taas päivän yhdellä lenkillä on saatettu olla pari-kolme tuntia. Jos se ei olekaan sykettä nostattavaa, siinä kerkeää koirailla sydämen kyllyydestä! Mutta esim. nyt leikatussa Taimissa alkoi näkyä, kun lenkkiä kerettiin tehdä vain yhdesti, nyt kun toinen lenkki on ollut taas jo pidempään käytössä ja pidetty huoli liikunnan haastavuudesta, on kilot alkaneet tippua ja aika lähellä ollaan jo tavoitetta. Ja vaikka tässä ouhuin tavoitteista ja vakioista ja määristä, niin koskaan tämä ei ole meillä suorittamista, vaan kaikille hyvää oloa tuottavasta harrastuksesta ja liikkumisesta, ihan luonnollisesti. 

Miksi puhun nyt liikunnasta. Minusta etenkin nuoren koiran, mutta toki myös aikuisten, kanssa homman ytimenä on täyttyy koiran liikunnan tarve. Lapinporokoira on työkoirarotu, sen ei tarvitse olla flegmaattinen sohvakoira. Pentuna ne voivat olla todella riiviöitä! Niissä on touhua ja liikettä kuin pienessä pitäjässä. Jos koira saa edes fyysisesti tarpeensa tyydytettyä, on yhteys helpompi saada oppimisen vaatimaan keskittymiseenkin. Kuitenkin ne ovat paimenpystykorvia. Itse olen nähnyt ja kokenut tämän niin, että ne oppivat nopeaan ja haluavat tehdä omistajan kanssa töitä, mutta niissä on omanlainen itsenäisyys ja omapäisyyskin mahdollisesti voitettavana. Motivointiin kannattaa panostaa. Mitä aiemmin panostetaan koulutukseen ja koiran oppimisen oppimiseen ja kouluttajan kouluttamisen oppimiseen, sekä harjoitellaan iloisessa ja hyvässä hengessä yhtenä laumana kulkemista, päästään mukavaan, omistajalle lojaaliin koiraan todennäköisemmin. Ja aina täytyy muistaa, että koira on eläin, eikä voi varmastikaan sataprosenttisesti toimia omistajansa haluamallaan tavalla, ellei omistaja ymmärrä tätä seikkaa koirasta.

Se, mihin en myöskään nyt mene on hihnassa kulkemisen opettelu (sitä tehdää rinnalla vaikka liikunnan tarve tyydytetäänkin muuten) sekä koiratreffit tuttujen koirien tai ikätovereiden kanssa. Niistä tuonnenpana tai viimeistään siellä "käyttöoppaassa". ;)