Koirailua

Hmm. Kaksi viikkoa h-hetkeen. Suri on iso. Pinkeä. Mutta edelleen odotetaan vain viittä, koska Taimin kanssa menin lankaan, että voisi olla isompikin sakki. Vähän vaikeana Suri välillä huokailee mahoinensa. Mutta vielä kaksi viikkoa. 

Nyt ehkä olisi aikaa kirjoittaa seuraavaa asiaa tai asiaa. Olkoon se koirailu porukassa. Sinänsä aihe on itselleni vähän todellisuudesta irronnut, koska meillä on oma porukka kotona. Lauman vanhin eli Tara tuli meille puolivuotiaana paikasta, jossa oli 5 koiraa. Eli se koiraili ensimmäiset puoli vuotta elämästään päivittäin: se näkyy. Se sai toistoa joka päivä, kunnes muutti meille, sittenkin sen kanssa hakeuduttiin koirailemaan. Se oli helppoa, koska se oli niin sosiaalinen. Sen kanssa saattoi mennä koirapuistoon (se asui sakemannilaumassa, se ei ollut kovin koira-arka!) tai laskea se leikkimään kenen kanssa vaan. Kaiken kaikkiaan se on tapellut kerran, kun ei enää vanhemmalla iällä todellakaan aikonut jäädä kakkoseksi nuoremman nartun kanssa syttyneessä kahakassa.  Joo, mutta siis koirailtu on silti vieraiden koirien kanssa aina myös pentujemme kanssa. Kun omat kaverit koostuvat pitkälti koiraporukoista, niin uusia koiria saa automaattisesti elämään.

Taimi sai osansa riiviöjälkeläisestään

Olen siis itse päässyt pentujen kanssa helpolla, koska niillä on aina ollut koira / koiria, kenen kanssa nujuta ja hammastella pahimmat painit. Ja kun ne tekevät sen keskenään, ne oppivat samalla mikä on liikaa. Koirat myös kestävät toisiltaan enemmän, koska onhan niillä turkki välissä. Toki koirien väliseen leikkiin on syytä puuttua, jos vanhempi koira on ihan hätää kärsimässä pennun leikkihyökkäyksissä. Silloin ihmisten on tehtävä stoppi, eikä antaa vanhemman koiran kärsiä vääryyttä. Näin ollen siis joka tapauksessa en ole kohdannut koiranpennun puremisongelmia itse, mutta niitä voi alkuun olla, jos ei ole muita koiria kotona. (Tässä ei vielä pitänyt puhua kouluttamisesta, mutta puremista pitää yrittää ohjata sallittuihin kohteisiin ja toki kertoa alusta saakka, ettei ihmisten pureminen ole jees. Pitkää pinnaa ja jatkuvaa opettelua se voi vaatia aikansa, mutta helpottuu sitten. Jos et kestä ajatella kouluttavasi samaa asiaa monta viikkoa hermostumatta, niin elä ota koiranpentua).

Pennun kanssa kannattaa heti pian alkaa tavata muita koiria ihan säännöllisesti, jo ennen rokotuksia. Tuttuja, järkeviä, terveitä ja rokotettuja koiria, toki. Koirakontaktit pitää olla tietenkin sellaisia, etteivät ne niittaa pentua pahasti, jotta sille ei synny mielikuvaa muiden koirien ikävyydestä (joka taas johtaa epävarmuuteen, pelkoon ja mahdollisesti räyhäämiseen muille koirille). Toki aikuinen koira saa näyttää rajan touhuille, mutta järkevät koirat osaavat tehdä sen sopivalla voimakkuudella pentua oikeasti satuttamatta. Koirien tapaamisen idea on, että koira oppii puhumaan koiraa ja olemaan koira, jolloin se olisi itsevarma ja osaisi kommunikoida erilaisissa tilanteissa, joihin se joutuu kohdatessaan muita koiria. Jokaista vastaantulevaa koiraa ei kannata tavata: ei voi olla varma, millaisia ne ovat, ja toisaalta voi olla, että koira oppii, että hihnassa saa aina mennä tapaamaan muita, ja voi alkaa vetää ja hinkua niiden luo. Ehkä on kuitenkin kivempi, että koira osaa käyttäytyä asiallisesti hihnassa. Jos tapaa kivan koiran, vaikka toisen pennun, on mahdollista sopia mennä vähän sivummalle ja laskea pennut leikkimään.

Taimin, Topin ja Hinkuun pentutreffit :)

Aasinsiltanahan se meni pentujen keskinäiseen leikkiin. Mikä olisikaan parempaa liikuntaa kuin ikätoverin kanssa leikkiminen? Samalla, kun opettelee koirien rooleja aikuiselämässä. :) Kannattaa siis ihan aktiivisesti haeskella samanikäisiä leikkikavereita, joiden kanssa tavata säännöllisesti! Maksaa vaivan ihan varmasti takaisin, kun saa olla edes sen yhden illan rauhassa, heh. Tunnin parin leikkitreffit ovat varmasti kuumaa kamaa pennun markkinoilla. Samalla voi alkaa opettaa, että vapaaksi pääsee, kun istuu ja ottaa kontaktin. ;) (Vaikka ei pitänyt edelleen puhua koulutuksesta, niin kaikenlaiset koiran haluamat asiat ovat hyvää valuuttaa palkkiollisesti, kun opetetaan koiraa odottamaan lupaa lähteä, ottamaan kontaktia omistajaan jne.). Jos menette pentukurssille (joissa yleensä koulutetaan koiraa, ei leikitetä), kysykää ihmeessä muita omistajia vaikka koulutuksen jälkeen leikittämään pentuja jonnekin! Yleensä pentuja on eri näköisiä ja kokoisia, mikä sekin on jo hyvää kokemusta koirille.  Jos koirilla synkkaa, treffejä voi sopia enemmänkin.

Itse olen huomannut myös sen tosi hyväksi ja nopeasti hyvää hihnakäytöstäkin opettavaksi jutuksi, että jos menee koirakaverien kanssa treffeille, kävelee ensin jonkun hihnalenkin porukalla, jolloin pentujen pitää vain malttaa ja oppia; malttaa odottaa ja oppia kävellä hihnassa muiden kanssa, ja sitten vähän ajan päästä (kun koirat menevät hyvin) ne voidaan laskea irti leikkimään. Vaikka aluksi koirat vähän hinkuisivatkin toistensa luo, niin kun matkaa vain jatkaa ja menee eteenpän jutellen toisen kanssa koiriin niinkään huomiota kiinnittämättä, nekin alkavat edetä. Ja kun tätä on muutama kerta tehty, koirilla on jutun juoni selvillä. Saattaa parhaimmillaan auttaa muuhunkin hihnakäytökseen.

Tässähän me vaan lunkisti syödään luita porukassa

Koirailua kannattaa jatkaa koiran nuoruusaika ainakin. Porokoirissa löytyy todella erilaisia yksilöitä sosiaalisuuden suhteen. Keskimäärin sanotaan, ettei se olo kovin koirasosiaalinen, mutta itselläni ei sen asian kanssa ole mitään ongelmaa. Mielestäni koirien ei tarvitse olla mitään koirapuistokoiria, jotka tulevat kenen kanssa vaan välittömästi toimeen, vaikka Tara (ja kai nuo muutkin) tälläinen onkin. Voi olla koirille todella stressaavaa joutua aina olkemaan ennestään vieraiden koirien kanssa tekemisissä. Meille riittää määrätyt koirakaverit, joiden kanssa on kivaa vaihtelua käydä lenkeillä. Pentuaikana tehdyt koirakaverit yleensä jäävät sellaisiksi, jos tapaaminen on säännöllistä. Uusien tuttavuuksien kanssa aikuisena kannattaa edetä järkevästi (ennemmin kuin patsastella paikallaan, koirien kanssa kannattaa mennä rauhallismieliselle hihnalenkille ja antaa niiden siinä vaivihkaa tulla vähän tutummiksi ennen mahdollista lähempää kontaktia, tietenkin riippuen koirien suhtautumisesta toisiinsa). Näin kannattaa tehdä, jos lähipiiriin tulee uusia koiria, joiden kanssa ollaan tekemisissä, tai saadaan muuten joku

Suri leikkii uusien tuttavuuksien kanssa yhteisessä kesäpaikassa

uusi lenkkikaveri. Toisaalta meillä täällä ravaa koiraa jos toista leikkimässä. Oma laumani on rauhallinen ja kiltti, aluksi äänekäs. Tänne saavat aina tulla kasvattini ja muutkin laumailua tarvitsevät koirat. Tutustuttaminen tehdään koirien mukaan. Mielelläni näen kasvattejani ja pääse seuraamaan niiden kehitystä sekä tarjoan mahdollisuuden toimia isommassa koiraporukassa. Pennutkin saavat tulla tänne leikkimään (ja uupumaan. :D Hei, ne pennut ovat aktiivisia ja jos eivät, epäilen niiden terveyttä).

Suri oli suloinen joskin isokorvainen pentu :D

Näissä monissa pennun ja nuoren koiran kanssa tehtävissä jutuissa toimii sellainen laki, että jos niitä tekee säännöllisesti, näkee vaivaa ja jaksaa, lopputulos on usein todella kiva! Taas pyydän pohtimaan, onko oma elämä sellainen, että siinä löytyy aikaa luotsata koiranpentu järkeväksi aikuiseksi. Koska nämä asiat pitäisivät olla kivoja, hauskoja ja vaivan arvoisia: nämä asiat ovat sitä koiran omistamista. Se ei ole vain sitä, jaksaako koiraa viedä kolme kertaa päivässä ulos viisitoista vuotta, vaan sitä, jaksaako koiran kanssa touhuta sitä, mitä koira lajina tarvitsee. Tietenkin se oppii perheen rytmiä, asioita ja nauttii vain siitä seurasta ja kumppanuudesta, mutta ilmaiseksi se ei tule. Ja jos on jotain ajatuksia ja vaatimuksia koiran käyttäytymiselle, on nähtävä aikaa ja vaivaa opetella itse mistä on kyse, ja opettaa sitten koiraa.